Kampanjointi > Aiemmat kampanjat

Tv-maksukampanjat ovat olleet menestyksekkäitä

Tv-maksukampanjoita on järjestetty säännöllisesti eri puolilla Suomea jo vuodesta 1994 lähtien. Kampanjat ovat olleet näkyvästi esillä niin televisiossa, radiossa kuin ulkomainoksissakin sekä lehdissä. Monet tv-maksukampanjat on palkittu yhteiskunnallisissa mainossarjoissa.

Tv-maksukampanjoinnin historiaa

Vuonna 1988 Telehallintokeskuksen (vuodesta 2001 lähtien Viestintävirasto) perustamisen yhteydessä viraston alaisuuteen siirtyivät Posti- ja telelaitoksen televisiolupakeskus sekä Yleisradion tv-lupatarkastustoiminta. Telehallintokeskuksen aikana alettiin vähentää luvatonta katselua mainonnan keinoin. Tätä ennen tv-luvan markkinoiminen oli vähäistä. Vuoden 1991 mainoskampanja "Luvallinen tirkistely sallittu" oli menestys.

Jatkuva tv-maksukampanjointi aloitettiin vuonna 1994. Tällöin maa jaettiin alueisiin, jotka olivat silloisen Kolmostelevision alueellisen lähetysalueiden mukaisia. Koko maa käytiin läpi alue alueelta paikallisilla kampanjoilla. Läpikäynti kesti aluksi kaksi vuotta, nykyään puolitoista vuotta. Jokaista jaksoa varten on mietitty uusi kampanja-aihe ja tuotettu sen mukainen aineisto.

Kampanjointi on vuodesta 1994 lähtien kattanut useita eri tiedotusvälineitä. Käytettäviä keinoja ovat alueelliset tv-mainokset, radiomainonta paikallisilla kaupallisilla radioasemilla sekä sanoma- ja aikakauslehtimainonta. Lisäksi on lähetetty kirjeitä niihin talouksiin, joissa ei ole ollut voimassa olevaa tv-ilmoitusta. Kampanjakirjeet ovat olleet tehokkain keino vähentää luvattomien talouksien määrää. Vuosittain kotitalouksiin lähetetään edelleen noin 500 000 kampanjakirjettä.

Palkitut kampanjat

Luvallinen tirkistely sallittu voitti Maxmedian Vuoden parhaan julisteen palkinnon vuonna 1991. Kampanja palkittiin myös kansainvälisessä ulkomainosjulistekilpailussa.

Gold Effie 2002 kampanjasta "Tv-maksutarkastukset ovat ovella"

Gold Effie 2004 kampanjasta Seuraava maksaa

AdProfit 2005, kunniamaininta kampanjasta Seuraava maksaa

Silver Effie 2006 mainoksesta Pääsylippu parhaille paikoille

Palkitut radiomainokset

Vuoden paras radiomainos 1999 alueellisesta kampanjasta

Vuoden huiput 2004, Hopeahuippu mainoksesta Arkirealismia

Vuoden huiput 2004, kunniamaininta mainoksesta Seuraava maksaa

Kampanjakuvia

Klikkaa kuvaa suuremmaksi.

mainos1
Lupa helpottaa elämää
mainos1
Luvallinen tirkistely sallittu
mainos1
Luvallinen tirkistely sallittu
mainos1
Pääsylippu parhaille paikoille
mainos1
Seuraava maksaa
mainos1
Tv-maksu. Mitä kaikkea sillä saakaan!